Itse olen valmistautunut reissuun paitsi pakkaamalla, myös lukemalla Etiopiasta kertovaa matkakirjaa. Ostimme sen Kaisan kanssa puoliksi Kontista. Kirjassa on paljon asiaa, ja yritän saada sen luettua nopeasti, jotta Kaisakin ehtii tutustua siihen ENNEN kuin kohtaamme kirjan asioita käytännössä. Niin olemme valmiita kohtamaan mitä nyt tulemmekaan kohtaamaan, ja ennen kaikkea pääsemme pätemään kirjan nippelitiedoilla: tiesittekö esimerkiksi sen, että Etiopia on Afrikan harvoja maita, jotka jäivät kolonalisaation ulkopuolelle? Toisessa maailmansodassa Italia kylläkin onnistui valloittamaan sen, mutta loppujen lopuksi Etiopia sai pitää itsenäisyytensä. Toisin kuin monet muut Afrikan maat, Etiopia on säilynyt suhteellisen rauhallisena maana ilmeisesti juuri sen takia, etteivät Eurooppalaiset tulleet sotkemaan heimorajoja omien päähänpistojensa mukaan.
Kirja on hirveän mielenkiintoinen, ja todella kattava- sori vaan Kaisa, mutta en mitenkään ehdi lukea kaikkea huomiseksi!
Etiopian kristillisyys on pääosin ortodoksikristillisyyttä, joten pyhimykset lienevät tärkeitä.
Nyt tätä kirjoitellessa ja kuvia katsellessa alkaa tosissaan jännittää...!
Tahdon jo päästä näkemään Etiopian vihreät metsät ja erilaisen kasvillisuuden, maistamaan injera-leipää ja tukehtumaan kuumuuteen! Toisaalta pelkään kohteessa iskevää koti-ikävää ja kankeutta. Pitänee mennä tarkistamaan, että matkalaukku on pullollaan positiivisuutta: nyrpeänä ei onnistu myöskään "Jumalan käsinä toimiminen", josta puhuimme siunaamistilaisuudessa Luukkaalla. :)
Loppuun taas tilanteeseen täydellisesti sopiva fiilistelybiisi: Toton Africa! Pitää kiirehtiä, sillä siellä se Etiopia meitä odottaa!
T: nyt jo kamalan innostunut Nea
Hyvää reissua vaan teille kaikille! Ihanaa kun ootte jaksanu perehtyä jo ennalta maan tapoihin ja kulttuuriin! :)
VastaaPoista