maanantai 30. kesäkuuta 2014

Reflektointia oasiksen keskelta

Terveiset Walison "Negash Lodge" hevosfarmilta ja hotellilta! Oli mukavaa, etta 200km matka kesti vain 5 tuntia, ja olimme poikkeuksellisesti etuajassa aikataulusta. Saastyimme enemmalta ajolta Hawazin isan (matkatoimistomme johtaja) keksiessa, etta voisimme jaada tanne Addikseen asti ajon sijaan. Talloin matka Hosainaan on lyhyempi. Matkustaminen on rankkaa! Matkalla tanne kavimme toista tai kolmatta kertaa pissilla sademetsan siimeksessa. Oli eksoottista kyykata apinoiden paetessa paikalta. Pitaa kuitenkin varoa, ettei osu pistaviin nokkosmaisiin kasveihin, mika on kivuliasta. Metsavessat ovat kuitenkin miellyttavammat kuin yleiset vessat, silla ne ovat puhtaampia (eivatka haise).

 Metsahuussissa ja reikavessoissa kaydessa seka Bedelessa nukkuessa on huomannut, etta voi selvita hengissa ilman Suomen tasoisia olosuhteita. Selvitymista avittaa eniten rukoukset. Seka omat matkarukouksemme ja tieto siita, etta Suomessakin kaikki ovat hengessa mukana on voimia antavaa. Olemme nyt olleet Etiopiassa kokonaisen viikon. Rukouksien lisaksi matkustamista auttaa myos oikea asenne ja oppaamme Matti ja Hawaz. He antavat ymmarrysta paikallisesta mentaliteetista, minka myota osaamme toimia oikella tavalla, eika uuden kulttuurin aiheuttama hammennys ole niin pelottavaa (ja vaistamme pahemman kulttuurishokin). Matka on tahan mennessa kuitenkin ollut hyvalla tavalla silmia avaava ja "pikku haasteet" kestaa helposti uusien kokemuksien uumenista. Odotamme innokkaasti sita, mita tulee seuraavaksi tiellemme, myos kirjaimellisesti ;) .

Arvostamme silti korkealaatuista nukkumapaikkaa :) . Hotellimme on taaskin ihanan tasokas! Nukumme Etiopian eri heimojen tyyliin rakennetuissa taloissa, ja alueet ovat koristeltu Etiopian eri kasvistolla, joka antaa suojaavan sademetsamaisen vaikutelman. Paikka on siis mukavan rauhallinen rentoutumista varten.  Huomenna jatkamme matkaamme kohti Hosainaa, ja Hosainan kuurojenkoulua.

-Saara ja Kristiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti